Työstressi Senegalissa - lomailevan työpsykologin mietteitä
Kerroin pojallemme, että Villassamme on töissä kaksi kotiapulaista vierailumme aikana, sillä yksin pääkokki Nabou ei pärjää. 15-vuotias vastasi kysymyksellä tähän: "Miksi?". Tämä on ehkä selkein ero kahden eri työkulttuurin välillä, länsimaisen Suomen ja afrikkalaisen Senegalin. Onko kyseessä se, että kotiapulainen ei pärjäisi yksin vaan ei oleteta, että hänen pitää pärjätä? Ei vaadita, että pitää pinnistellä, olla tehokas/ylitehokas? Ja työntekijä ei miellä työtä pakoksi, joka pitää tehdä saadakseen rahaa, jolla saa nauttia vapaa-ajasta?
Yhdeksän päivän havainnointini tulos on se, että Senegalissa työn teon oletetaan olevan rentoa, ei pinnistellä väkisin, voidaan olla vaikka pidempään töissä, kun vaan työt tehdään rauhalliseen tahtiin. Ylityökorvausta ei kuitenkaan saa 😉.
Haluan korostaa, että kirjoitan havainnoistani, minulla ei ole tietoa, en ole asunut/työskennellyt itse Senegalissa. En siis sano, että havaintoni ovat oikeita. Havainnointini koskee lähinnä oman Villamme työntekijöiden toimintaa. En myöskään voinut keskustella kotiapulaisten kanssa, sillä meillä ei ollut yhteistä kieltä (paitsi google kääntäjä). Mieluusti minua saa haastaa, kommentoi kommentointikenttään omista ajatuksistasi ja oikeasta tiedostasi – moni on oikeasti tehnyt töitä Afrikassa ja siten osaisi antaa perustellumpaa tietoa.
Kotiapulaisen tehtäviin kuuluu hakea aamulla torilta ruokatarvikkeet (plus pitkin päivää puuttuvia muita tuotteita autonkuljettajan kanssa) sekä laittaa niistä aamupala, lounas ja päivällinen. Hän siivoaa myös yleiset tilat ja makuuhuoneet. Lisäksi tarvittaessa pyykkää ja huolehtii Villan vieraiden hyvinvoinnista – taikoo pyydettäessä kynsisakset yms. Villan työntekijät tekevät työtä rennolla otteella ja hymyillen. Jos olen huoneessani, kun apulainen olisi tulossa sitä siivoamaan, niin hän odottaa portailla istuen niin kauan kuin tulen huoneesta ulos. Ei kiireen häivää ja odotellessa ei näpytellä puhelinta yms.
Kalatorilla asiointi kesti ikuisuuden. Itse asiassa tämä Somonen pieni paikallinen kalatori on ikään kuin “kalajalostamo”, jonne kalastajat tuodat suoraan mereltä kalat, verkot siivotaan siellä, yhdessä nurkassa pestään kalat, toisessa perattiin, joku oli myyjä ja sitten tietenkin “pääkassa”. Työpaikalla hengailee myös porukkaa, joiden tehtävä ei selviä minulle, ostajia he eivät ole, ehkä vain juttelemassa tuttujen kesken. Kukaan “jalostamossa” ei häiriinny tai aja meitä kauemmaksi, vaikka pyörimme ja hyörimme heidän tiellään, rentous näkyy myös siinä. Hygienia/kylmäketju on varmasti sitä sun tätä, sillä valmiit kalat viedään pakastimeen, joka on kojun sisällä varjossa, mutta sähkötön. Ergonomiaa ei ole myöskään tarkisteltu. Työvaatteet ovat useimmilla samat kun mitä kadullakin näkyy, eli naisilla kansallispukutyyliä ja miehillä rennompaa. Pääkassa on selvästi “myyntihousut” jalassa, hän käy tiukkaa neuvonpitoa hinnasta, oletan, että haluaa isomman summan, kun me ulkomaalaiset toubat olemme maksamassa. No neuvonpidon jälkeen annan 7000CFA eli n. 12€ kahdesta noin kahdeksan hengen aterian kaloista.
Video "kalajalostamon" työolosuhteista ja fiiliksestä.
Olimme Villan omistajilta saaneet vinkin, että olisi toivottavaa, että kotiapulaisemme päivä ei venyisi liiaksi, kun osa vuokralaisista/kodinvaihtajista on bailannut myöhään ja kokin yöunet jääneet lyhyeksi. Me olisimme päinvastoin halunneet vapauttaa hänet aiemmin, mutta viikon aikana selvisi, että hän on vaan väkisin töissä klo 9-21. Tämä tarkoitti sitä, että päivällinen oli vasta klo 20, joka on yleisesti liian myöhään suomalaiselle (varsinkin alkulomasta, sillä aikaerosta johtuen sisäisen kellomme oli edelleen klo 22). Pyysin kokilta, että pääruut olisivat klo 13 ja 18. Tämä ohjasi loppulomaa kohden hänen työpäivänsä pääsääntöisesti klo 9-19 pituisiksi. Tosin sitä edelsi kahtena peräkkäisenä päivänä google kääntäjäkeskustelut, joissa kommentoin, että hän viettää liian vähän aikaa lastensa/perheensä parissa ja hän voisi ihan hyvin lähteä kotiin aikaisemmin. Tähän hän vastasi, että on ihan normaalia, että kukaan paikallinen ei mene kotiin kuin vasta yhdeksältä ja että hän tulee myöhään töihin (eli on töissä klo 9 ja on sitä ennen käynyt jo ruokaostoksilla). Seuraavana päivänä jatkoin samaa teemaa ja sain vastauksen ”Il y a une jolie place ici au village”, jonka google käänsi ”There is a nice place here in the village”. Ymmärsin/tulkitsin viestin niin, että hän pitää työstään ja kokee työympäristönsä hyvänä. Voisihan sitä ajatella siitäkin näkökulmasta, että hänellä on paremmat oltavat töissä kuin kotona – en kuitenkaan usko näin olevan, tapasin hänen miehensä, aivan upea persoona, ei ensimmäisenä tullut mieleen, että parisuhteessa olisi ongelmia ja kotiolot kaaoottiset. No eihän sitä koskaan voi varmuudella tietää. Voihan tietenkin ajatuksen taustalla olla ajatus, että kaikissa Villoissa ei olisi yhtä mukavaa olla kuin tässä. Hänen työnantajansa on 61-vuotias sinkku nainen. Tulee sekin mieleen, että Suomenkin historia tuntee piikojen olot. Joskus työnantajat ovat olleet hirviöitä ja piikoja kohdeltu huonosti, he ovat voineet tulla raiskatuiksi yms. Jos tässä työpaikassa ei ole näin, niin silloin siitä on syytä pitää kiinni.
Senegalissakin osa töistä on hyvin fyysisesti raskaita. Kotikatumme varrella, kuten monessa muussakin paikassa valmistetaan hiekasta tiiliä, siis ihan käsipelillä. Vaikka sitäkin työtä tehdään melko rennosti, niin kyllä on kovaa hommaa. Enpä usko, että noista hommista monikaan suomalainen työmies enää selviäisi.
Talomme puutarhuri jaksaa kuokkia päivittäin kaikki kukkaistutukset. Varmasti pakollistakin möyhentää ne päivittäin, ei muuten kukat kasvaisi ja menestyisi. Ilman lämpötila kuitenkin yöaikaa 25C ja päiväsaikaan 37C! Hänen työtään seuratessa tulee mindfulness harjoitukset mieleen. Kesälomalla moni suomalainen viihtyy samalla tavoin puutarhassa – varsinaiset puutarhurit kyllä Suomessa tekevät kovaa työtä – mindfulness on tästä tehotyöstä kaukana.
En usko, että suomalaisista olisi senegalilaisella mentaliteetillä työskentelemään, mutta mikä olisi kompromissi? Suomalaisista saadaan kovemmat tehot irti, kun pidetään tulospalavereita, kuukausivartteja yms. Mutta onko se oikeasti tarpeen? Onhan ne tarpeen globaalin kilpailun alla, jos haluamme ylläpitää nykyisentasoisen palkkatason, hyvinvoinnin, lomat ja muut edut ja matkustaa lomallamme maailman ääriin kirjoittamaan blogitekstejä uima-altaan äärellä… Mietin tässä samanaikaisesti kumpi tapa on onnellisempi, en olen ihan varma…
Kommentoi ajatuksiasi. Mitä havaintoja olet itse tehnyt vieraillessasi/työnskennellessäsi kehittyvissä maissa? Mihin päätökseen olet tullut?
